Jacobin tarina
Pastori Jacob syntyi 10. kesäkuuta 1971 perinteiseen hinduperheeseen.
Hänen ollessaan 21 päivän ikäinen vanhemmat kutsuivat hindupapin ja nimesivät lapsen erään hindujumalan mukaan. Tämän johdosta hänen otsaansa tehtiin merkki kuumennetulla neulalla. Jacobin perhe oli niin antautunut hindujumalien palvelemiseen, että joka perjantai heillä oli tapana palvoa 120 epäjumalaa kodissaan paastoten ja valkoisiin märkiin pukuihin pukeutuen.
Jacob kuolemansairaana
Kahdeksanvuotiaana Jacob sairastui parantumattomaan verisyöpään ja teki kuolemaa. Hänen vanhempansa veivät hänet eri lääkäreille ja sairaalaan, mukaan lukien noitatohtorille kuudeksi kuukaudeksi. Perheen varat olivat pian loppuun käytetyt. Sitten he menivät Hyderabadiin, osavaltion pääkaupunkiin erikoislääkärin luokse. Lääkäri kuitenkin kehotti heitä palaamaan kotiin, koska heillä ei ollut rahaa, ja lapsi tulisi kuolemaan hyvin pian. Silloin joku ehdotti, että he menisivät ilmaiseen valtion sairaalaan. Siellä Jacobille tehtiinkin kaikki mahdolliset tutkimukset 40 päivän aikana. Sitten lääkärit ilmoittivat Jacobin äidille, että poika kuolisi muutaman päivän sisällä ja siksi heidän tulisi lähteä nyt, jotta sairaala voisi ottaa jonkun toisen sairaan lapsen hänen sijaansa.
Perhe päätti palata kotikylään, mutta heillä oli rahaa matkustaa ainoastaan puoliväliin sukulaisten luo. Sieltä he voisivat lainata rahat loppumatkaa varten. Yö oli jo joutumassa, kun he saapuivat, mutta kaikki naapurit tulivat kyselemään, mikä poikaa vaivasi. Jacobin äiti kertoi heille surullisen tarinansa ja että poika kuolisi milloin tahansa. "Hän on ainoa poikani, ja minä olen kääntynyt monien jumalien puoleen ja käynyt monissa paikoissa, mutta kukaan ei voi häntä pelastaa, ei yksikään jumala ole voinut auttaa."
Jacobin ihmeparantuminen
Lähellä sukulaisten kotia oli kristittyjen kokous meneillään, ja sieltä kantautui lause: "Jos kukaan ei ole voinut sinua auttaa, Jeesus voi!" Tämän lauseen innoittamana Jacobin äiti lähti sukulaisten vastusteluista huolimatta tuohon kristittyjen kokoukseen, jossa sitten Jacobin puolesta rukoiltiin. Mitään ei näyttänyt tapahtuvan.
Sinä yönä, kun hänen äitinsä ja sisarensa jo nukkuivat, Jacob ei kyennyt nukkumaan. Hänellä oli hengitysvaikeuksia. Kyyneleet valuivat hänen kasvoilleen eikä hän kyennyt puhumaan tai kertomaan äidilleen kuolevansa. Taistellessaan hengittääkseen Jacob sulki silmänsä ja näki valkopukuisen miehen lähestyvän. Aluksi hän luuli miestä isäkseen. Mies käski Jacobia nousemaan ylös. Jacob tarttui miehen käteen, nousi ja kulki hänen rinnallaan. Mies kysyi Jacobin nimeä. Jacob sanoi nimensä olevan Rad-a shurd-lu. Mies sanoi: "Ei, ei, minä tunsin sinun nimesi jo ennen kuin synnyit." Mies avasi suuren kirjan, johon telugon kielellä oli kirjoitettu nimi" Jacob". "Tämä on sinun nimesi." Kun Jacob kysyi mieheltä hänen nimeään, tämä vastasi: "Minä olen Jeesus Nasaretilainen." Kun Jacob kuuli hänen nimensä, avasi hän silmänsä, hyppäsi ylös vuoteeltaan alkaen huutaa Jeesuksesta ja kertoa näkyään vanhemmilleen, jotka ihmettelivät, mitä pojalle on tapahtunut. Herätessään näystään Jacob oli täydellisesti parantunut ja hänen ruumiinsa eheytynyt. Tämä oli Jumalan ihme, sillä verisyöpä ja puolen vuoden makuullaolo olivat surkastuttaneet lihakset.
Kristuksen vastaanottaminen
Keskiyöllä he menivät etsimään kristittyä pastoria ja kertoivat hänelle kaiken tapahtuneen. Kun pastori selitti heille evankeliumin, Jacob, hänen vanhempansa, sisarensa ja sukulaisensa vastaanottivat Kristuksen Herranaan ja Pelastajanaan.
Myöhemmin perhe palasi kotikylään ja sai osakseen vainoa muiden kyläläisten taholta. Heidät ajettiin pois eikä heidän sallittu edes käyttää vettä kylän kaivosta. Kuitenkin Jumala oli heidän kanssaan ja lopulta kaikki kyläläiset vastaanottivat Kristuksen heidän kauttaan.
Jumalan kutsu
Kun Jacob varttui, hän tunsi Jumalan kutsun elämässään. Hän meni raamattukouluun ja suoritti teologianopinnot. Paaston ja rukouksen kautta hän ymmärsi Jumalan kutsuvan häntä vielä saavuttamattomiin heimokyliin. Suurella innolla ja antaumuksella voittaa kadotettuja sieluja pastori Jacobista tuli lähetyssaarnaaja Andhra Pradeshin koillisosan heimoalueille vuonna 1991. Kävellen satoja kilometrejä kylästä kylään julistaessaan evankeliumia hän sai osakseen lyöntejä, hänen henkeään uhattiin, hän nukkui puiden alla, kärsi nälkää ja käytti puoli vuotta samaa vaatekertaa. Ensimmäisen seurakuntansa hän perusti kolmen ihmisen kanssa Dunginepalli-nimisessä kylässä.
Heimolähetyksen GTSSS perustaminen
Vuonna 1994 pastori Jacob perusti heimolähetyksen GTSSS (Gospel for Tribals Social Service Society) näkynään ja taakkanaan koskettaa saavuttamattomia heimokyliä kautta Intian Jeesuksen rakkaudella evankeliumin- ja laupeudenpalvelun kautta. Tästä pienestä alusta Jumala on siunannut pastori Jacobin työtä. Tänään on jo 520 seurakuntaa perustettu yli 6000 kylässä Etelä- ja Pohjois-Intiassa samoin kuin useita avustusohjelmia, joista kerrotaan näillä sivuilla.
Hän sanoi heille: - "Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa." Luuk. 10:2
Profiili