Raportti 12.1.2010

12tammikuuta 2010

Kunnioitettu ,   

Tervehdin teitä korotetun Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Niin että osaisitte erottaa, mikä on tärkeää, säilyisitte puhtaina ja moitteettomina odottaessanne Kristuksen päivää. Fil. 1:10. 

Klikkaa linkkiä:http://gtsss.org/newlinks/Nove_Dec_09.html

 

Uusi vuosi on alkanut. Jokaisella on omat suunnitelmansa uudelle vuodelle. Vuoden 2009 viimeisenä päivänä ja yönä paastosimme ja rukoilimme aamunkoittoon asti. Vastaanotimme uuden vuoden rukoillen. 1.1.2010 satoja ihmisiä kastettiin seurakunnissamme ja oli paljon tapahtumia kuten ruuan jakoa köyhille sekä humanitaarista apua leskille ja köyhille. Olen päättänyt paastota ja rukoilla 10 päivää 4.-13.1. Aion alistaa kaikki kaikki tämän vuoden suunnitelmat Jeesuksen jalkojen juureen.

 

Ylistän Jumalaa eutoikeudesta saada kirjoittaa teille ja kiittää Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta siitä, mitä Hän on tehnyt vuonna 2009. Kun katsoin viime vuoden raporttia, tunnen sydämessäni suurta nöyryyttä ja silmissäni ilonkyyneleet. Kun kylvämme itkien, niitämme riemuiten. Uskomme, että kylväminen ja niittäminen on Herramme Jeesuksen toimintatapa. Vuosi 2009 on ollut monella tapaa suurten haasteiden vuosi ja on ollut aikoja, jolloin on pitänyt itkeä Jumalan jalkojen juuressa pienen lapsen tavoin. Kun näin raportin, en malttanut odottaa jakaakseni sen kanssanne. Haluan tosissani kiittää rukouksista ja tuesta Mestarin työssä. Emme olisi voineet tehdä tätä yksin ilman sinun osallistumistasi.

 

Raportti vuodelta  2009:

Jeesuksen vastaanottaneita: 2044

Kastettuja: 1518

Uudet kylät, joissa on julistettu evankeliumia: 1096

Uusilla alueilla avattuja kirkkoja: 26

Rakennettuja ja käyttöönotettuja kirkkoja: 2

Uusia orpokoteja: 2

Jaettuja evankeliumeita: 124700

Jaettuja Raamattuja: 1500

Lääkintäleirejä organisoitu: 192

Niiden henkilöiden määrä, jotka ovat saaneet lääkintäapua: 21003

Porattuja Jeesus-kaivoja: 60

Jaettuja polkupyöriä: 203

Jaettuja moottoripyöriä                 :  8

 

Ystävä, en halua kertoa hedelmättömiä kertomuksia. Uskon, että paastoaminen, rukoileminen, suunnitteleminen ja kova työ on sydämeni lyönti. Monesti olen työskennellyt 15 tuntia päivässä yöhön asti. Olen etsinyt Jumalan kasvoja. Olen tehnyt työtä, kun orvot ja kanssaihmiseni nukkuvat. Herra on sanonut minulle, Jacob, sinä olet heidän vartijansa. En koskaan unohda sitä. Herra etsii vartijoita, jotka voivat olla polvillaan Herran edessä oman kansansa puolesta. 

Vuonna 2009 meillä ei ollut sateita ja 70 % riisipelloista ei viljelty. Virallisesti hallitus julisti alueelle nälänhädän. Nälänhädästä johtuen useimpien päivittäistarpeiden hinnat tuplaantuivat edellisestä vuodesta.  

 

Orvoista: Ylistys Jumalalle, 1700 orpolasta saivat juhla-aterian, uudet vaatteet, makeisia ja lahjapaketin jouluna 26 orpokodissa. Kiitämme Jumalaa, että hän vastasi rukouksiimme. Lapset olivat niin onnellisia ja kiitollisia.

 

Leprasairaista: Ylistys Jumalalle, olemme saaneet siunata 15 leprasairasten aluetta tarjoamalle heille lahjaksi erityisen aterian joulupäivänä ja samanaikaisesti olemme joissakin paikoissa jakaneet uusia vaatteita.

 

Lähetystyöntekijöistä: Ylistys Jumalalle, meillä oli etuoikeus siunata kaikkia 465 kokoaikaista lähetystyöntekijää erityisellä lahjalla jouluna. He ovat hyvin kiitollisia Jeesukselle. Rukoilin tämän tarpeen vuoksi 3 kuukautta.

 

Sairaanhoito-oppilaitos: Herran armosta sairaanhoito-oppilaitos on melkein valmis. Vielä viimeistelemme laboratoriolaitteistoa, huonekaluja ja kirjastoa. Sähkö- ja putkityöt, vesijohdot, maalaukset, ovet ja ikkunat ovat valmiit. Tärkeintä on kuitenkin saada aloituslupa hallitukselta. Lokakuusta 2009 alkaen tilanne on ollut levoton ja asiat etenevät valtion hallinnossa hyvin hitaasti.

 

Orissasta: Pidän yhteyttä avainhenkilöihin Orissassa. Jos Jumala suo, matkustan Orissaa lääkintätiimin kanssa 15.-20. helmikuuta. Rukoilemme, että voisimme viedä joitakin raamattuja, polkupyöriä, sareja, huopia ja lääkkeitä auttaaksemme näitä kärsiviä veljiä ja sisaria Orissassa. Rukoile, että Herra auttaa meitä auttamaan heitä. Rukoile matkamme puolesta. 

 

Tulevasta vuosittaisesta juhlasta ja raamattukoulun opiskelijoiden valmistumisjuhlasta: Kuten jo tiedät, vuosittainen juhlamme ja raamattukoulun opiskelijoiden valmistumisjuhla pidetään 26.-28.2. Tuhannet ihmiset Etelä- ja Pohjois-Intiasta kokoontuvat kolmeksi päiväksi juhlimaan kuten Raamatun aikoina. Juhlan viimeisenä päivänä vietetään opiskelijoiden valmistumisjuhlaa, sitä seuraavana päivänä he lähtevät lähetyskentälle. Rukoilemme, että saisimme jaettavaksi yli 50 polkupyörää, jotta voisimme tarjota ne näille valmistuville opiskelijoille, jotka sitten lähtevät kentälle perustamaan uusia seurakuntia. Rukoile Jumalan varjelusta ja Jumalan huolenpitoa.  

 

Perheestäni: Jumalan armosta vaimoni Elizabeth ja lapset voivat hyvin. Kiitos siitä, että säännöllisesti rukoilet vaimoni Elizabethin terveyden puolesta. Joka kuukausi 2-3 viikkoa hän kärsii erilaisista ongelmista.

 

Rukouksemme ja suunnitelmamme vuodelle 2010:

  1. Perustaa 50 uutta seurakuntaa.
  2. Matkustaa eri puolille Intiaa kouluttamaan pystyviä ihmisiä evankelioimiseen ja seurakuntien perustamiseen.
  3. Aloittaa joitakin omin tarpein toteutettavia ohjelmia.  
  4. Tavoittaa 2000 kylää Kristukselle.  

 

Rukouspyyntöjä:

1.            Rukoile tulevan matkani puolesta Orissaan, jossa 70 000 kristittyä kidutettiin.

2.           Rukoile ensi kuussa järjestettävän vuosittaisen juhlamme ja raamattukoulun opiskelijoiden valmistumisjuhlan puolesta.

3.           Rukoile Jumalan varjelusta meille.

 

Rakas ystävä, saanko nöyrästi pyytää, että jatkuvasti rukoilisit, jotta saamme kansamme evankelioitua Kristukselle.

 

Kiitos ja Jumalan siunausta,

Veljesi Mestarin työssä

 

Bishop. M. Jacob,                      

GTSSS- India.            

                                                   

Website: http://www.gtsss.org ;

Emails: gtsssjacob1@gmail.com ; gtsssjacob@gmail.com ; gtsssindia@rediffmail.com

Office Phone No: +91 8742 242666 ; Mobile: +91 9440301594